perjantai 6. helmikuuta 2015

Chilen viinit

Pienen turistin pohtiessa seuraavaa matkakohdettaan Keski- ja Etelä-Amerikan maiden joukosta mieleen nousevat monet paikalliset herkkuruuat. Meidän näkemyksemme mukaan Chile on kuitenkin profiloitunut viinimaaksi. Eli matkustaessasi yhteen maailman suurimmista viininviejämaista mietit todennäköisesti ennemminkin vaikkapa Suomen viinimarkkinoita hallinnutta Gato Negroa kuin kuin paikallista Charquicania, joka on eräänlainen "paikallinen" vihannespihvi kananmunalla höystettynä.



Chilen viiniviljelmät sijoittuvat pohjois-eteläsuunnassa tarkasteltuna pääosin maan keskivaiheille. Länsi-itäsuunnassa alueet jaetaan rannikkoon, Cordilleran vuoristoon ja Andien alueeseen. Ilmaston puolesta Chile on, ainakin chileläisten mielestä, täydellinen maa viininviljelyyn. Pohjoinen Atacaman aavikko, idän Andit ja etelän Patagonian jääkentät kuulemma suojaavat viinitiloja taudeilta ja tuholaisilta. Chilen kuivat ja lämpimät kesät yhdistettynä sateisiin talviin ovat viljelijöiden mukaan nannaa viinirypäleköynnöksille. Maassa vallitsee siis välimerellinen ilmasto. Kesäisin lämpötilan vaihtelut ovat Andien alueella korkeita, koska iltaisin vuorien kylmä ilma laskeutuu viinilaaksoihin. Tämä tuo oman lisänsä viinien hienostuneeseen makuun.

Punaviineistä yleisimpiä Chilessä ovat Carmenere, Cabernet Sauvignon, Merlot, Syrah, Malbec, Pinot Noir ja Cabernet Franc. Cabernet Sauvignonin viljelypinta-ala on kirkkaasti suurin, noin 41 000 hehtaaria koko maassa. Ero toisena tulevaan Carmenereen on yli nelinkertainen. Valkoviinejä taas edustavat useimmiten Sauvignon Blanc, Chardonnay, Riesling ja Viognier. Kahta ensimmäistä viljellään kumpaakin noin 12 000 - 13 000 hehtaaria, kun Rieslingin ja Viognierin kohdalla puhutaan vain muutamista sadoista hehtaareista. Punaviinit ovat siis selvästi suositumpia Chilessä kuin valkoviinit.

Jos olet viinin ystävä, ja suunnittelet nojatuolimatkaa tai ihan oikeaa matkaa Chileen, suosittelemme nauttimaan vastuullisesti Chilen antimista tällä saralla. Sauvignon Blancin kanssa maistuvat mainiosti erilaiset salaatit, juustot ja äyriäiset. Vahvempi Cabernet Sauvignon on oiva kyytipoika vaikkapa pitsoille ja hampurilaisille.

                                                                    ¡Salud y amor y tiempo para disfrutarlo! 



-Joel & Otto

Lähteet

http://www.winesofchile.org/
http://foodsfromchile.org/
http://fi.wikipedia.org/wiki/Chilen_viinit
Kuvat: http://www.stockvault.net/

1 kommentti:

  1. Me gustan mucho los vinos chilenos. He visitado dos veces el viñedo y Concha y Toro cerca de Santiago y lo puedo recomendar.
    http://www.conchaytoro.com/?lang=es_es

    VastaaPoista